Archive for May, 2009

Viikonlopun tatuointisatoa

Thursday, May 28th, 2009

Viime viikonlopun Helsingin reissun tatuointisession tuotoksia.

 

Karppi nahassa

Wednesday, May 20th, 2009

Vihdoin sain tästä jeesus-projektista kuvan. Altsin kuvitus valmistui olkavarren osalta. Ja lisää on suunnittelilla. Taustaa sen verran että olin tehnyt alle 10 tatuointia kun kaveri vaati karppia olkapäähän. Pitihän se ottaa vastaan…Paljon tuli valutettua kylmää hikeä tätä tehdessä ja aikaakin paloi kun työskentelymetodit oli vielä vähän hakusessa. Tai no – koko ajan oppii lisää ja se kai haasteissa ylipäätään kiehtookin. Harvoin mikään hyvä tulee helpolla.

Ensimmäinen verentuore ruusutatuointini

Saturday, May 16th, 2009

Ruusutatuoinneille monesti naureskellaan, mutta kyse on vain siitä miten ne toteuttaa. Itse olen ehdottamasti ruusutatuointien ystävä ja kasviaiheet ovat muutenkin sydäntä lähellä. Ohessa joka tapauksessa ensimmäinen tekemäni ruusutatuointi, jonka suunnittelin asiakkaan kanssa yhteistyönä. Itse olisin tehnyt roisimmin traditionaalisemman mallin mukaan, mutta asiakkaalle Hanoi Rocks-henkisyys oli tärkeämpää.

Dagger Skull tattoo

Sunday, May 10th, 2009

Lauantain tatuointisatoa Ed Hardy -vaikuttein. Työ oli erittäin mieluisa ja sydäntä lähellä niin aiheiltaan kuin tyylilajiltaan.

 

Daruma tatuointi

Friday, May 8th, 2009

Japanilaisvaikutteinen meininki jatkuu. Pitkään jatkuneen kinumiseni jälkeen pääsin tikkaamaan kaverin reiteen ekan zen-munkin, Daruman.


AWSOM Powered